Saamme paljon kyselyitä, joissa mietitään, pitääkö perustaa toinen yritys, kun aletaan myydä toista tuotetta tai palvelua? Esimerkiksi, jos rakennusfirma laajentaa toimintaansa autonvuokraukseen, miten tulisi toimia? Kustannuspaikkojen käyttö voi olla varteenotettava vaihtoehto.

Monesti oletetaan, että on helpompaa, jos toiminta erotetaan omaksi yritykseksi. Tilitoimistot voivatkin suositella helposti tällaista, koska lähtökohtaisesti kahdesta yrityksestä kertyy enemmän laskutettavaa kuin yhdestä. Mutta todellisuus on, että mikäli taustalla ei ole mitään omistajajärjestelyjä, voidaan toiminnat erotella toisistaan kustannuspaikkoja käyttäen.

Mitään juridista syytä ei ole, miksi uusi liiketoiminta pitäisi erotella omaksi yritykseksi. Riittää, että yhtiölle lisätään tarvittavat toimialat. Kirjanpidon osalta kustannuspaikoilla saa helposti tuotot ja kulut eroteltua omiin yksikköihinsä. Sama pätee myös taseen osalta, jossa kustannuspaikkoja voi käyttää suurelle osalle tileistä. Näiden avulla saadaan esimerkiksi jopa kustannuspaikkakohtainen kassavirtalaskelma. Perustamalla toisen yrityksen saa yleensä kaupan päälle toiset hallinnolliset kulut.

Hyvä talouden hallinnan kumppani osaa raportoida yrityksen taloudellisen tilan, vaikka taustalla on useampi kustannuspaikka. Lisäksi hän osaa neuvoa, milloin yritys kannattaa perustaa ja milloin kustannuspaikkojen käyttö on parempi tapa erotella liiketoiminnat toisistaan.

Lars Hästö

Talouspäällikköpalvelut, Taloushallintopalvelut

LARS HÄSTÖ –

TEKIJÄ TALOUDEN

TERVEYSTARKASTUKSEN TAKANA

Lars on ihmisläheinen taloushallinnon ammattilainen, joka näkee firmojen haasteet kassavirran kautta. Tältä tyypiltä voit odottaa oikeita, helposti ymmärrettäviä ja juuri sinun liiketoimintaasi koskevia kysymyksiä. Larsin voit herättää jopa keskellä yötä ja saat häneltä silti selkeät vastaukset PK-yritysten yleisimpiin kassahaasteisiin. Larsia on asiakkaiden toimesta kuvailtu tyypiksi, joka osaa nähdä lukujen taakse. Katso vaikka LinkedIn-profiilin suosituksia!

Syvenny aiheeseen ja lue blogejamme!

Tase – Yrityksen talouden tilannekuva helposti ymmärrettynä

Tase antaa kokonaisvaltaisen kuvan yrityksen taloudellisesta tilanteesta tiettynä ajankohtana. Tase toimii ikään kuin yrityksen tilinpäätöksen “valokuvana”, joka kertoo, paljonko yrityksellä on omaisuutta ja kuinka paljon se on velkaa. Taseen avulla yrittäjät,...

Tilinpäätös helposti haltuun

Tilinpäätös on keskeinen osa yrityksen taloushallintoa ja yksi tärkeimmistä asiakirjoista yrityksen taloudellisen tilanteen arvioimisessa. Se antaa kokonaiskuvan yrityksen varoista, veloista, tuloksesta ja taloudellisesta asemasta tilikauden lopussa. Tilinpäätöstä...

Tilikauden muutos ja pidentäminen – Näin toimit oikein

Tilikauden muutos ja pidentäminen – Mitä yrittäjän tulee tietää? Tilikausi on ajanjakso, jolta yritys laatii viralliset tilinpäätöstiedot ja jonka perusteella muun muassa verotus määräytyy. Tavallisesti tilikausi kestää 12 kuukautta, mutta sen pituutta voi tietyissä...